Tarjolla maailman parasta! Näkökulmia koulutusvientiin

Kirjoittanut Henna Juusola

Koulutusvienti tuli osaksi korkeakouluja koskevaa lainsäädäntöä vuonna 2008, jolloin tilauskoulutuksen mahdollistava lakimuutos ammattikorkeakoulu- ja yliopistolakeihin astui voimaan. Muutama vuosi myöhemmin (2010) koulutusviennille asetettiin valtioneuvoston periaatepäätöksellä strateginen kansallinen tavoite nousta uudeksi merkittäväksi vientituotteeksi. Strategiassa keskeisiksi toimijoiksi nähtiin korkeakoulut. Valtioneuvoston periaatepäätös sai jatkoa koulutusvientiä koskevasta Toimenpideohjelmasta (2013) ja vuosi sitten julkaistusta koulutusviennin Tiekartasta (2016). Tuorein tulokas koulutusvientiä koskevaan strategiatyöhön on opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa 2017 julkistama korkeakoulutusta ja tutkimusta käsittelevä kansainvälisyysstrategia. Uudessa kansainvälisyysstrategiassa painotetaan Tiekartan tavoin markkinointia ja koulutuspalveluiden tuotteistamista, mutta siinä korostetaan myös kansallisen yhteistyön merkitystä.

Koulutusvientiä koskevissa strategioissa erityisesti Suomen hyvä PISA-menestys on ollut paljon esillä.  PISA-menestyksen tuoma tunnettuus on sinänsä herättänyt kansainvälistä uteliaisuutta sekä suomalaista opettajankoulutusta että koko koulutusjärjestelmää kohtaan. Myös ylikansalliset toimijat, kuten Maailmanpankki (2014), ovat viitanneet Suomeen mallimaana, jossa koulutustaso on saatu nostettua yhden sukupolven aikana maailman parhaimmistoon. Tämän kaltaiset kansainväliset huomiot ovat omiaan tukemaan strategioissa esitettyä ajatusta Suomesta maailman parhaana koulutusmaana. Ne eivät kuitenkaan itsestään selvästi tee Suomesta kansainvälisessä kilpailussa hyvin menestyvää koulutuksen vientimaata.

Kansallisessa keskustelussa on ajoittain epäilty löytyykö koulutusvientiä koskeville strategisille toiveille mitään todellista pohjaa. Tällöin esille on nostettu muun muassa korkeakoulujen markkinointiosaamiseen kohdistuvia puutteita, korkeakoulujen kokemattomuutta (ja haluttomuutta) osallistua kansainväliseen kaupalliseen toimintaan ja maksuttomaan koulutukseen liittyviä lainsäädännöllisiä esteitä. Jälkimmäisen osalta lainsäädäntöä on muutettu vuosi sitten (2016) ja korkeakoulut ovat alkaneet periä vähintään 1500 euron suuruisia lukuvuosimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Oman lisänsä kansalliseen koulutusvientikeskusteluun on tuonut terminologian hajanaisuus. Koulutusviennillä tarkoitetaan toisinaan Suomeen tulevia ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka opiskelevat maksullisissa koulutusohjelmissa. Toisaalta korkeakouluja koskevassa lainsäädännössä puhutaan sekä tilauskoulutuksesta että vieraskielisten tutkinto-ohjelmien maksullisuudesta. Koulutusvientiä väestökirjassaan tutkinut Monica Schatz (2016) päätyy määrittelemään koulutusviennin laveasti siten, että se kattaa kaiken sellaisen koulutusta koskevan liiketoiminnan, jossa asiakaskunta on ulkomaista, huolimatta siitä missä toiminta tapahtuu. Kansainvälisillä foorumeilla taas koulutusvienti (education export) on melko tuntematon käsite. Yleisempää on puhua rajat ylittävästä koulutuksesta (transnational education; cross-border education). Tämä on osaltaan hämmentänyt kansallista koulutusvientikeskustelua, mutta myös tietojen kansainvälistä vertailtavuutta. 

Toisaalta kansallisen PISA-menestyksen takana ei näytä olevan oppilaiden valmistaminen standardoituihin testeihin vaan kokonaisvaltaisempi näkemys oppilaiden hyvinvoinnista ja kehittymisestä. Tämä voi olla eräs niistä seikoista, joka on kansainvälisesti kiinnostavaa. Tällöin myöskään koulutusviennin tuote, olipa se sitten konsultaatiota, muutaman päivän kursseja tai useamman vuoden tutkintokoulutusta, ei sinänsä ole valmis paketti, vaan se muotoutuu ja jalostuu yhteistyössä koulutukseen osallistuvien tahojen kanssa.  Kaupallinen ulottuvuus tosin asettaa toiminnalle joitain yhteisesti sovittuja ehtoja, kuten käytettävissä oleva aikaraami, joka osaltaan sanelee koulutusvientihankkeiden suunnittelua ja toimeenpanoa.

Käytännön näkökulmasta tarkasteltuna koulutusvienti voi haastaa nykyiset toimintatavat. Koulutusviennin toteuttaminen vaatii ensinnäkin sitoutunutta ja motivoitunutta henkilökuntaa, eli henkilöresursseja, joiden on voitava osallistua hankkeeseen ilman että korkeakoulujen perustoiminto kärsii.  Henkilöstön tukeminen taas edellyttää riittävän joustavia hallinnollisia käytänteitä ainakin sen osalta, että hankkeiden onnistumisen kannalta välttämätön suunnittelutyö huomioidaan esimerkiksi työajassa. Koulutusvientitoteutukset voivat myös sijaita täysin toisenlaisessa kontekstissa. Yksilötasolla koulutusvientihankkeeseen osallistuminen vaatii siis kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin, fyysisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.  

Jonatan Mårtensson on osuvasti todennut, että  ”Onnistuminen ei koskaan ole suuri askel, joka otetaan tulevaisuudessa. Se on pieni askel joka otetaan nyt”. Tätä ajatusta seuraten, koulutusvientihankkeista saatuja käytännön kokemuksia olisi hyödyllistä jakaa koulutusviennistä kiinnostuneiden ja sitä tekevien toimijoiden kesken, olivatpa kokemukset sitten huikeita menestystarinoita tai arjen pieniä kommelluksia.  Parhaimmillaan koulutusvienti rohkaisee ajattelemaan koulutusta erilaisesta perspektiivistä ja tarjoaa mahdollisuuden huomata itsestään selvänä pidettyjen rakenteiden puutteet. Kyse ei silloin ole pelkästään taloudellisen hyödyn tavoittelusta, vaan uuden oppimisesta. Tämä vaatii uteliaisuutta ja halua omaksua toisenlaisia näkökulmia niin instituutio kuin yksilötasolla.

Kirjoittaja Henna Juusola on tohtoriopiskelija  Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa (Higher Education Group). Väitöskirjassaan hän tutkii koulutusvientiä laadun näkökulmasta.

Lähteet

Maailmanpankki. (2014). Tertiary education in Indonesia : directions for policy. Washington, DC ; World Bank Group. http://documents.worldbank.org/curated/en/105061468044074141/Tertiary-education-in-Indonesia-directions-for-policy

OKM. (2017). Yhteistyössä maailman parasta. korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017–2025. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79438/okm11.pdf

OKM. (2013). Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille selvitysryhmän muistio. toimenpideohjelma koulutusviennin edellytysten parantamiseksi. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/tr09.pdf?lang=fi

OKM. (2016). Koulutusviennin tiekartta (2016–2019). http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2016/liitteet/okm9.pdf?lang=fi

Schatz, M. (2016). EDUCATION AS FINLAND S HOTTEST EXPORT? : A multi-faceted case study on finnish national education export policies Helsingin yliopisto.

Valtioneuvoston periaatepäätös. (2010). Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi. suomen koulutusvientistrategia. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/koulutusvienti/liitteet/koulutusvientistrategia.pdf