Työryhmä 2

Arja Hyytiä: Moniammatillisten organisaatioiden yhteistoiminnan johtaminen

Suomessa valmisteltava maakunta ja sote-uudistus edellyttävät eri toimijoilta ja palveluita tuottavilta tahoilta asiakas- ja asukaslähtöisyyttä, selkeitä palveluketjuja ja yhteistyötä (www.alueuudistus.fi). Tutkimuksen päämääränä on tuoda näkyväksi ja ymmärtää moniammatillisten organisaatioiden ja yksiköiden yhteistoiminnan johtamista. Tavoitteena on paljastaa eri tavoin yhteistoimintaan liittyvän johtamisen toimintatapoja ja -muotoja sekä mahdollisten ongelmien ratkaisupyrkimyksiä. Lisäksi tavoitteena on saada näkyväksi keinot, jolla ensihoitoon eri tavoin liittyvät toimijat vaativissa ja useimmiten ennakoimattomista työtehtävistään ja yhteistoiminnassa selviytyvät.

Tutkimuksen viitekehyksenä on sairaanhoitopiiri ja sen tuottamat ensihoitopalvelut, jotka ovat osa terveydenhoitoa. Useat eri yhteistyöorganisaatiot ja -yksiköt osallistuvat lakisääteisten ensihoitopalvelujen tuottamiseen antamalla tarvittaessa virka-apua sekä erilaisia tukitoimia. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat organisaatioiden ja yksiköiden johto, esimiehet, mahdolliset yhdyshenkilöt sekä ensihoidon tilannejohtajat. Kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmänä on narratiivinen menetelmä, jossa E-lomakkeella kerätään tutkimuksen kohteilta kertomukset ja tutkimusaineisto analysoidaan narratiivisella menetelmällä.

Kati Kantanen, Marja Kaunonen & Tarja Suominen: Kunta-alan hoitotyön johtajien johtamisosaaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollossa käynnissä olevat lainsäädännön, rahoituksen ja asiakastarpeiden kehittymisen muutokset tuovat mukanaan uudistuksia palvelurakenteisiin, toimintaprosesseihin ja palveluiden tuottamistapaan. Ne vaikuttavat myös johtamiseen ja johtamisosaamisen vaatimuksiin. Lisäksi käytettävissä olevien resurssien vähentyminen, hoitotyön henkilöstörakenteissa tehdyt muutokset ja suurten ikäluokkien eläköityminen asettavat uusia vaateita hoitotyön johtamiseen lisäten odotuksia johtamisosaamisen muuttumiselle.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kunta-alan hoitotyön johtajien johtamisosaamista. Tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyön johtajien johtamisosaamisesta, jota voidaan hyödyntää kuntien hyvinvointipalvelujen poliittiseen päätöksenteon prosesseihin sekä hoitotyön johtajien johtamisen kehittämiseen ja uudistamiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvässä kansallisessa ja kansainvälisessä keskustelussa on nostettu esille johtamisosaaminen korostaen sen moniulotteisuutta ja laaja-alaisuutta. Johtamisosaaminen on inhimillistä pääomaa sisältäen sekä johtamisen että johtajuuden. Hoitotyön johtajien johtamisosaaminen on sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisessa tarvittavia tietoja, taitoja, asenteita, arvoja ja motiiveja. Johtamisosaamista voidaan tarkastella esimerkiksi kahden ulottuvuuden kautta; yleinen osaaminen ja erityisosaaminen. Yleinen osaaminen on johtajan työssään tarvitsemia johtamisen tietoja, taitoja, arvoja, motivaatiota ja asenteita, kun taas erityisosaaminen on kokemusperäistä, käytännön tietoa ja taitoa sekä oman alan asiantuntijuutta.

Tutkimusaineisto kerättiin hoitotyön johtajan johtamisosaamista mittaavalla kaksiosasisella mittarilla (Hoitotyön johtajien johtamisosaamisen-mittari©). Mittarin ensimmäinen osa mittasi johtamisosaamisen yleistä osaamista (114 väittämää) ja toinen osa johtamisosaamisen erityisosaamista (80 väittämää). Tutkimukseen vastasi kunnallisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivat hoitotyön johtajat (n=1025). Aineisto analysoitiin tilastollisilla menetelmillä.

Hoitotyön johtajien johtamisosaaminen oli melko hyvää. He itse arvioivat osaavansa paremmin johtamisosaamisen yleisen osaamisen kuin erityisosaamisen. Hoitotyön johtajien johtamisosaamisen vahvuudet olivat henkilöstövoimavarojen johtamisen, palvelun laadun ja lainsäädännön tavoitteiden toteuttamisessa sekä palveluiden vastaamisessa kuntalaisten tarpeisiin ja toiminnassa kunnan talouden asettamissa raameissa.

Tutkimus osoitti, että hoitotyön johtajilla on laaja-alaista johtamisosaamista. He ovat monien erilaisten vaatimusten ja jatkuvien uudistusprosessien keskellä, joten osaamistakin tulee kehittää. Hoitotyön johtajien tulee vahvistaa näyttöön perustuvaa hoitotyötä, hoitotyön vaikuttavuutta ja tieteenvälisten raja-aitojen ylittävien palveluiden johtamista sekä hoitotyön voimavarasuunnittelua.

Stiina Vistbacka: Työuran merkitykselliset tapahtumat ja kasvu johtajaksi sairaalaorganisaatiossa

Työpaperi kuvaa erikoissairaanhoidon keskijohdossa merkityksellisiksi koettuja työuran tapahtumia sekä kasvua johtajana johtajien kertomusten pohjalta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten johtajana kehittyminen tapahtuu ymmärtämällä mitkä tapahtumat tai tilanteet ovat olleet johtajien ammattiuralla käänteentekeviä oppimisen ja kehittymisen kannalta, mitkä asiat ovat tukeneet tai haitanneet oppimista ja miten kasvu johtajarooliin on tapahtunut.

Alustavista tutkimustuloksista muodostuu viisi kasvutarinan prototyyppiä, minkä lisäksi tietyt uratapahtumat nousevat esille yhteisesti merkityksellisinä ja toisaalta ammattiryhmäkohtaisesti merkityksellisinä. Kasvutarinoiden prototyyppien perusteella pohditaan miten johtajana kehittymistä ja kasvamista voi tukea.

Tutkimuksen aineisto koostuu sairaanhoitopiirin/yliopistollisen keskussairaalan keskijohtoon kuuluvista ylilääkäri- ja ylihoitajataustaisista sekä heihin rinnastettavista asiantuntijataustaisista henkilöistä. Kohdejoukoksi on valittu nimenomaan keskijohto, koska keskijohdon osalta yleisesti oman asiantuntijaroolin ja johtaja-/esimiesroolin yhdistäminen voi olla haasteellista. Keskijohto on myös avainasemassa siirryttäessä uudenlaisiin toimintamalleihin.

Tutkimustiedot on kerätty syyskuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana käyttäen esikyselyä ja henkilökohtaisia haastatteluja. Työuran tapahtumiin liittyvässä esikyselyssä käytettiin kvantitatiivista AHP (Analytical Hierarchy Process) -menetelmää, jotta saatiin selville paitsi kartoitettavien tekijöiden merkittävyys myös eri tekijöiden merkittävyyserojen suuruus. Haastattelut olivat puolistrukturoituja henkilökohtaisia haastatteluja. Yhteensä 22 haastateltavasta 13 oli lääkäritaustaisia ja 8 hoitajataustaisia, lisäksi yhdellä henkilöllä oli muu tausta. Haastatteluja analysoitiin narratiiveina, tavoitteena luokitella kertomuksia ja tunnistaa tarinoiden keskeisiä tapahtumia.

Antti Syväjärvi & Sari Rissanen: Sosiaalinen markkinointi johtamistutkimuksen ja tutkimusasetelman näkökulmasta?

Sosiaalinen markkinointi tai yhteiskunnallinen markkinointi käsite on saanut viime vuosina vahvemman roolin myös suomalaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon keskusteluissa. Ylhäältä päin lähtevän viestinnän ja standardoitujen palvelujen rinnalle on noussut yhä vahvemmin ajatus siitä, että ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on pystyttävä toimimaan kuntalaisten omalla kielellä ja yhdessä toimintaa suunnitellen. Usein onkin todettu, että pelkkä valistus ei muuta tehokkaasti käyttäytymistä, vaan kohderyhmät on osallistettava viestien ja interventioden suunnitteluun jo alusta lähtien. Heidät tulee saada mukaan “brändäämään” viestejä ja interventioita niin, että ne saadaan kohderyhmille sopiviksi ja heitä puhutteleviksi (Vaarama 2016).

Suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisprosessissa sosiaaliselle markkinoinnille on myös ajankohtainen tilaus, sillä sote-uudistuksen myötä varsinainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä olisi jäämässä kunnille. Tällöin keskeisessä roolissa on uudenlaisten toimintatapojen luominen ja yhdessä sopiminen sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Tämän esityksen tavoitteena on kuvata sosiaalisen markkinoinnin toteutusmahdollisuuksia yhden tutkimushankkeen sisällä sekä tutkimuskäytäntöjen että aikaisemman johtamista koskevan tutkimustiedon näkökulmasta. Näin esitys linkittyy kesällä 2016 käynnistyneeseen Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen – tutkimushankkeeseen (Promeq-hanke), jonka johtajana toimii professori Marja Vaarama. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman ja monia osaprojekteja sisältävän Promeq-hankkeen tavoitteena on 1) Saada aikaan myönteisiä muutoksia tutkittavien elintavoissa ja elämän-laadussa sekä lisätä hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvoa, 2) Tutkia, kehittää ja hyödyntää vaikuttavia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen keinoja, 3) Tuottaa tietoa sosiaalisen markkinoinnin menetelmien vaikuttavuudesta 4) Integroida sosiaali- ja terveyspalvelut osaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuutta sekä vahvistaa julkisen, yksityisen ja vapaaehtoisen sektorin yhteistyötä, 5) Tuottaa kokonaisvaltainen väestötason toimintamalli, politiikkasuosituksia sekä uusia menetelmiä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. (www.promeq.fi).

Esityksessä peilataan sosiaalisen markkinoinnin temantiikkaa ja olemassa olevaa tutkimustietoa suhteessa hankkeen alkuvaiheen kokemuksiin. Ensimmäisen vaiheen tutkimusryhmäkohtaiset kokemukset osoittavat, että eri kohderyhmiin kohdistuvat sosiaalisen markkinoinnin menetelmät ovat ainakin osittain erilaisia ja yhdenmukaisen tutkimusprotokollan toteuttaminen esimerkiksi koe-kontrolliasetelmissa ei ole yksinkertaista.

Sanna Laulainen, Helena Taskinen, Sari Rissanen, Jere Rajaniemi, Erja Rappe ja Päivi Topo: Kuntien ja järjestöjen poikkisektorisen yhteistyön edellytyksiä – casena ikääntyneiden liikkuminen

Kuntia kannustetaan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön terveyspolitiikan käytännöissä ja terveyserojen vähentämisessä. Toistaiseksi on vähän tietoa siitä, millä reunaehdoilla poikkisektorinen yhteistyö onnistuu ja miten se juurtuu kunnan tavanomaiseen toimintaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on etsiä kuntien ja järjestöjen poikkisektorisen yhteistyön kriittisiä tekijöitä. Etsimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millaisia kokemuksia yhteistyöryhmän toimijoilla on poikkisektorisen yhteistyön toimivuudesta? Mitkä tekijät edistävät tai vaikeuttavat yhteistyötä? Tutkimus liittyy Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamaan "75+ lisäkuluitta kuntoon" -tutkimushankkeeseen, jossa arvioidaan Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelmaan liittyvää poikkisektorista yhteistyötä ja sen merkitystä kotona asuvien ikäihmisten liikkumisen ja toimintakyvyn tukemisessa.

Aineisto koottiin ryhmähaastatteluilla kahdeksasta Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan osallistuneista kunnista (kuntia yhteensä 38). Kohderyhmä koostui sosiaali-, terveys-, ja liikuntatoimen työntekijöistä sekä järjestöjen jäsenistä. Aineisto analysoitiin abduktiivisella sisällön analyysillä.

Poikkisektorisen yhteistyön edistäjien ytimessä oli yksilötason tekijät: yhteistyöhalukkuus, myönteinen yhteistyöasenne sekä oma innostus ja kiinnostus asiaan, jolloin yksilö oli myös sitoutunut yhteistyöhön. Ajan puute ja oman työn kiireisyys vaikeutti yhteistyöhön osallistumista ja heikensi sitoutumista. Pieni kunta nähtiin yhteistyön edistäjänä. Myös kunnassa vallitseva yhteistyön tekemisen käytänne/kulttuurinen perinne nostettiin esille yhteistyön edistäjänä. Toisaalta yhteistyötä vaikeuttavana tekijänä nähtiin julkisen sektorin (sote) tottumattomuus poikkisektoriseen yhteistyöhön; vallitsevana on enemmänkin yksintyöskentelyn perinne. Toiminnan organisoitumisen näkökulmasta keskeinen edistävä tekijä oli yhteinen tavoite ja ymmärrys yhteistyön tärkeydestä, selkeät vastuutahot sekä selkeät, mutta myös joustavat roolit. Myös toiminnan hyvä koordinointi korostui edistäjänä. Päätöksentekijöiden ja johdon tuki sekä toiminnan arvostuksen ja tärkeyden osoittaminen koettiin yhteistyötä edistäväksi ja toisaalta esteeksi ellei tukea koettu olevan.

Poikkisektorisessa yhteistyössä oli enemmän edistäjiä kuin vaikeuttajia. Yhteistyön vetovastuussa korostui järjestöjen ja liikuntatoimen rooli. Tulevaisuuden haasteena sote-uudistuksen kynnyksellä on saada poikkisektorinen yhteistyö vakiintumaan kuntiin ja luoda toiminnan jatkuvuuden takaava rakenne. Uhkana on mm. vakiintuneen yhteistyöverkoston hajoaminen. Tämä edellyttää päättäjien ja johdon vakuuttamista tämän kaltaisen yhteistyön tärkeydestä ikääntyvien toimintakyvyn edistämisessä sekä terveyspolitiikan käytännön toteuttamisessa.

Anne Koskiniemi: Describing the contents of healthcare leadership and leader’s role in them * A phenomenological study

Leadership in public healthcare meets multiple pressures concerning effectiveness, patient care quality as well as leading different professions and special fields to act under these pressures. Becoming and being a leader is both individual and relational in nature. It is not only about the formal position but also the experienced reality. Many healthcare leaders work in a dual role, that is, hold managerial position while still continuing working partially as a clinician, which requires challenging balancing between the role of a leader and clinical expert. In order to create and execute leadership in a dual role in a “right” way with the “right” leaders it is crucial to understand the actions leadership consists of and leader’s placement in those actions.

This study takes an existential-phenomenological approach to answer the following questions: 1) Of what kind of components does the healthcare leadership consists of, 2) what is the meaning of leader him/herself as an individual in executing these components? Data were gathered from 25 healthcare leaders from two Finnish hospital districts by open interviews. Characteristically, participants held a dual role.

Preliminary findings show leadership to be consisted of sub-components attached to 1) formal managerial tasks, 2) developmental tasks, 3) leader’s clinical expertise, 4) co-operation, and, 5) interaction with employees. Components interact with each other and their specific contents are determined by leader’s individual characteristics and tendency to act, behave, and experience as a leader. The findings suggest even though the components of leadership would be the same among leaders, the leader him/herself generates the nature for his/her work. The challenge is to recognize organization’s, department’s and employees’ needs for leadership and find compatible individual to fill those needs both as a leader and human being.

Jarkko Tirronen: Kuopio DESING thinking - toimintamalli, peruspiirteet, vaiheet ja soveltaminen esimerkiksi sote- ja maakuntauudistuksessa

Yhteiskunnan haasteet ovat aiempaa monimutkaisempia ja vaikeammin analysoitavia. Haasteet muodostuvat toisistaan riippuvaisista osista ja niiden ratkaisu edellyttää eri näkökulmien yhdistämistä ja yhdessä oppimista. Monimutkaisten haasteiden ratkaisussa tarvitaan kokonaisvaltaista ja avointa vuorovaikutusta, joka ylittää organisaatiot yhdistämällä yksilöt.

Kuopion Rouvasväenyhdistys ry. on kehittänyt Kuopio DESIGN thinking –toimintamallin, joka on muotoiluajatteluun perustuva toimijakeskeinen ongelmanratkaisumalli. Toimintamallissa organisaation avaintoimijat, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset, maakunnan asukkaat, työpaikan työntekijät tai koululaiset ratkaisevat kehittämiskohteen ja innovoivat uusia tapoja toimia asiantuntijoiden ja neuvonantajien tukemana (kts. kuva 1). Malli on joustava ja sitä voidaan soveltaa niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorilla esimerkiksi uuden tuotteen innovoinnissa, uusien toimintamallien kehittämisessä, muutosprosessien läpiviennissä, koulu- tai työhyvinvoinnin kehittämisessä, strategiatyössä, julkisten palveluiden uudistamisessa tai kaavoitusprosesseissa.

Kuopio DESIGN thinking –toimintamallissa yhdessä tekeminen on väline ihmisten välisen yhteenkuuluvuuden, yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden vahvistamiseen. Tavoitteena on lisätä ihmisten välistä luottamusta ja kykyä ymmärtää erilaisuutta ja erilaisia näkökulmia. Mallia voidaan hyödyntää myös johtamisen apuvälineenä esimerkiksi henkilöstön osallistumisen ja sitouttamisen näkökulmasta. Toimintamalli mahdollistaa erilaiset tavat nähdä, määrittää ja ratkaista kehittämishaaste: Kuopio DESIGN thinking perustuu toimijoiden väliseen avoimeen ja vuorovaikutukselliseen yhteistyöhön.

Esityksessä käydään läpi Kuopio DESIGN thinking –toimintamallin peruspiirteet, prosessin vaiheet, soveltamismahdollisuuksia tapausesimerkkien avulla ja esimerkiksi suurissa muutoshankkeissa, kuten sote- ja maakuntauudistuksessa.

Tarja Korpela: SOTE – palvelut uudistuvat. Uudistuuko palvelu? Tapaustutkimus hoitoprosessin palvelusta sairaalassa sensemaking – ajattelun valossa

Suomen terveydenhuollossa tehdään historian suurinta palvelujen uudistamista. Tavoitteena on tuottaa ns. vallinnanvapausmalli, joka huomioi terveydenhuollon asiakkaiden erilaiset palvelutarpeet. Palvelurakenteita uudistetaan, mutta millaista palvelua potilas kohtaa hoitoprosessin aikana sairastuessaan vakavasti? Tässä tutkimuksessa palvelulla tarkoitetaan terveydenhuollon piirissä tapahtuvia toimia tai toimintaa, josta on hyötyä asiakkaalle, palvelun tuottajalle ja yhteiskunnalle. Hyödyn määrittely riippuu kontekstista, toimintaympäristöstä ja palvelun osallisista.

Tutkimuksessa tarkastellaan palvelua sensemaking - ajattelun (merkityksellistämisen) valossa. Merkityksellistämisellä tarkoitetaan organisaatiossa tapahtuvaa jatkuvaa prosessia, jossa ihmiset havaitsevat tapahtumia, luovat vuorovaikutuksessa tapahtumille merkityksiä (järkeä) ja joko alkavat toimimaan tämän syntyneen ymmärryksen ohjaamina tai eivät ala, jolloin toimintatavat eivät pääse uudistumaan. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata palvelun merkityksellistämistä suolistosyöpää sairastavan hoitoprosessissa sairaalassa.

Tutkimus on laadullinen etnografisella otteella tehty tapaustutkimus. Tutkimuksen aineistot ovat tutkijan kirjoittama kenttäpäiväkirja sekä ruohonjuuritason työntekijöiden haastattelut (N=37) viidessä eri vastuuyksikössä. Tekstiaineisto (524 s) on analysoitu sisällönanalyysillä, fenomenografisella menetelmällä sekä teorian ja loogisen päättelyn avulla.

Tutkimus osoittaa, että tämän hoitoprosessin henkilöstö kokee käsitteen palvelu vieraaksi, vaikeaksi ja jopa vastenmieliseksi. Palvelusana ei kuulu ruohonjuuritason henkilöstön työkieleen ja siten koko palveluilmiön olemassaolo voidaan tässä tapaustutkimuksessa kyseenalaistaa. Palvelukäsitettä rasittaa hoitamisen historiasta nousevat käsitykset, jonka mukaan varsinkin hoitotyöntekijä on uhrautuva, potilaan puolesta tekevä auttamisen ammattihenkilö. Tämän päivän hoitamisen ammattilainen haluaa korostaa työssään enemmän asiantuntijuutta palvelemisen sijaan. Tutkimuskohteen henkilöstö kokee palvelun liittyvän liiketoiminnan ja etenkin kaupan alalle, missä asiakas maksaa haluamastaan palvelusta. Tämä ajattelun kautta terveydenhuollon ammattilaiset siirtävät palvelun hoidon ja hoitamisen kontekstin ulkopuolelle. Tutkimus tuo myös esille ammattiryhmien, vastuuyksiköiden, työntekijöiden ja esimiesten välisiä jännitteitä, jotka osaltaan estävät yhtenäisen palvelukulttuurin syntymistä. Tutkimustuloksena voidaan esittää, että palvelun merkityksellistäminen on konfliktista ja siitä johtuen myös hoitoprosessin palvelu näyttäytyy potilaalle heterogeeniselta, jolloin palvelun taso riippuu siitä, kuka sitä kulloinkin tarjoaa. Vaihteluväli palvelun laadun suhteen on suuri.

Paula Rossi: Asiakaslähtöinen palvelukonsepti julkisen palvelujärjestelmän kehittämisessä – Case Turku

 Professiolähtöinen tapa tuottaa palveluita ei useinkaan pysty tunnistamaan ihmisten moniammatillisia ja monitieteellisiä, sektorirajat ylittäviä pirullisia ongelmia. Tästä ihmisten ongelmien kompleksisuuden ja professiolähtöisen tuotantotavan välisestä yhteensopimattomuudesta voi seurata hajanaisia ja katkeilevia palveluprosesseja, päällekkäistä työtä ja asiakkaiden ”pomputtelua”. Asiakkaan elämää koskevan kokonaiskuvan puuttuminen kuormittaa palvelujärjestelmää ja antaa aihetta pyrkiä kehittämään palveluprosesseja ja toimintalogiikoita asiakkaiden ongelmia ja tarpeita vastaaviksi.

Tässä artikkelissa tarkastellaan asiakkaiden kokonaisvaltaisen ymmärtämisen kautta syntyvää asiakaslähtöisyyttä ja sen mukaisesti toimivan palvelun tarjoamia mahdollisuuksia parantaa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuutta. Tällaisen kokonaisvaltaisuuden kautta syntyvä asiakaslähtöisyys voi kyseenalaistaa, sekä radikaalistikin kehittää olemassa olevia toimintatapoja. Sen sijaan, että kysyttäisiin, kuka nuorten palvelut tuottaa – yksityinen, julkinen vai kolmas sektori – artikkelissa kysytään, miten nuorten palvelut voitaisiin tuottaa vaikuttavalla tavalla. Erityisesti tarkastelun kohteena on se, mitä palvelutuotannon organisoinnille täytyisi tehdä, jotta vaikuttavuuden tavoitteeseen päästäisiin.

Tutkimuksen kohteena oli asiakaslähtöisen, nuorten tarpeista rakentuvan Vamos-palvelukonseptin integroimisprosessi osaksi nuorten palveluiden kokonaisuutta ja julkista palvelujärjestelmää Turun kaupungissa. Tavoitteena oli tarkastella, millaisia konflikteja asiakaslähtöisen palvelukonseptin ja julkisen palvelujärjestelmän välille toimijoiden kokemana oli syntynyt ja sitä, millaista kehittymistä nämä konfliktit saivat aikaan. Aineisto, kahdeksan puolistrukturoitua teemahaastattelua, toteutettiin Vamos Turun toiminnan käynnistymisprosessissa mukana olleille toimijoille pääosin syksyllä 2015. Aineisto on analysoitu teoriaohjautuvan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tuloksissa korostuu tarve nostaa asiakaslähtöistä palvelukonseptia ohjaava holistinen, eli kokonaisvaltainen toimintatapa myös julkisen palvelujärjestelmän organisoinnin keskiöön vaikuttavampien palveluprosessien ja -järjestelmän rakennemuutoksen aikaansaamiseksi.