Seura | Hallinnon Tutkimus -lehti | Hallinnon tutkimuksen päivät | Väitöskirjat | In English

Koljonen, Eero: Poliisin ja syyttäjän yhteistyön kehittäminen esitutkinnan johtamisen ja laadun näkökulmasta

Tämä on hallintotieteellinen tutkimus, jonka tutkimusaiheena on poliisin ja syyttäjän yhteistyö rikosprosessin ensimmäisessä vaiheessa – esitutkinnassa. Tutkimusongelma rakentuu siitä, että tutkinnanjohtajan tulee huolehtia poliisitoimeen sisältyvästä esitutkinnasta ja samanaikaisesti syyttäjällä on oikeus ja velvollisuus huolehtia syytetoiminnan varmistamisesta. Tutkinnanjohtajalla on molempien toimintojen kannalta merkittävä tehtävä, sillä poliisin tuloksellisuuden varmistamisen lisäksi tulee jo esitutkintavaiheessa varmistaa hyvät lähtökohdat myös rikosprosessin tavoitteiden toteutumiselle. Avainsanat: Poliisi, syyttäjä, esitutkinta, syyteharkinta, yhteistyö, laatu, johtaminen.

Rajaniemi, Jani: Organisaatiorakenne ja innovatiivisuus – Tutkimus organisaatiorakenteista johtuvista innovatiivisuuden esteistä

http://acta.uta.fi/teos.php?id=11316

Väitöskirjalinkit yliopistojen sivuille:

Helsingin Yliopisto

Joensuun Yliopisto (Itä-Suomen Yliopisto)

Kuopion Yliopisto (Itä-Suomen Yliopisto)

Lapin Yliopisto

Oulun Yliopisto

Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors Universitet

Tampereen Yliopisto

Vaasan Yliopisto

Åbo Akademi

Voitte ilmoittaa uusimmat väitöskirjanne, jos haluatte ne listaukseen tälle sivulle: jasensihteeri@hallinnontutkimus.fi.

Leppiman, Anu: Arjen elämyksiä -Leiri- ja elämyspohjainen Arkipäivät-perhepalvelu sosiaalisen kokemuksen tuottajana

Ihalainen, Harri: Tietohallinto osana julkishallinnon sähköistyvää muutosta

Pietiläinen, Ville: Johtajan ammatillisten kompetenssien profiloituminen kompleksisessa toimintaym

Saranki-Rantakokko, Sirkka: Luokkahuoneista verkostomaiseen virtuaaliopetukseen – tutkimus muutoksen johtam

Valkonen, Sanna: Poliittinen saamelaisuus

Strandman, Kristiina: Se vain ilmestyi – Vuorovaikutukseen perustuva strategian viestintä kuntaorganisaatiossa

Malmi, Pasi: Discrimination Against Men – Apperance and causes in the Context of a Modern Welfare State