Olen sekasikiö, mutta ylpeä sellainen

Kirjoittanut Jan-Erik Johanson

Helsingin Sanomat 17.8.2016:

”Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat vähennykset esimerkiksi korkeakoulujen määrärahoihin olivat esillä keskiviikkona valtiovarainministeriön (VM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) välisissä budjettineuvotteluissa. Ratkaisua suuntaan tai toiseen ei vielä syntynyt, vaan se jäänee elokuun lopun budjettiriiheen… Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja siihen kuuluvan Sivistystyönantajien tulkinnan mukaan VM:n budjettiesityksessä taas on virheellisesti luokiteltu yksityiset koulutuspuolen toimijat osaksi julkista sektoria”.

Julkisyksityistä toimintaa kuvaa hyvin labradorinnoutajan ja puudelin risteytys, labradoodle. Se on koirarotu, joka aiheuttaa vähän allergioita ja on tavattoman söpö, mutta kärsii monista toiminnallisista vaikeuksista ja terveydellisistä ongelmista. Julkisen sektorin tyhjentäminen on johtanut siihen, että julkisen ja yksityisen toiminnan väliin jää entistä enemmän toimintaa, joka ei yksiselitteisen selvästi noudata julkisen tai yksityisen sektorin logiikkaa. Aivan viimeaikaisen budjettikeskustelun valossa yliopistot ovat yksi tähän joukkoon kuuluva julkisyksityinen sekasikiö, joka ei näytä istuvan olemassaoleviin kehyksiin.

Mahdolliset maailmat ovat moninaiset. Yliopistojen kannalta epämääräisyydellä pelaaminen voi olla toimiva menettelytapa.  Yliopistojen kannattaa olla yritysten kantainen olento, jos se auttaa julkiselle sektorille kohdennettujen leikkausten välttämisen ja asemaa julkisrahoitteisena ja yhteiskunnan henkisten voimavarojen kasvattajana kannattaa korostaa, kun pohditaan tulkintaa vaikka siitä pitäisikö yliopistojen maksaa arvolisäveroa vai ei. Pelin politiikassa hyvät yhteydet suurimpiin puolueisiin ja työmarkkinajärjestöihin ovat sitten arvossaan ja jokaiseen kabinettiin on hyvä tarjota kiintiöprofessoria tai ainakin päivystävää dosenttia.

Toinen ikävämpi ja paljon todennäköisempi vaihtoehto on se, että yliopistoja ja muita julkisoikeudellisia yhteisöjä kohdellaan satunnaisesti milloin mitenkin. Välillä valtion virastona ja toisinaan sitten taas yrityksen kaltaisena olentona. Poliittisilta voimasuhteiltaan vaihtelevat hallitukset voivat sitten määritellä kulloistenkin säästö- ja kehittämistarpeidensa mukaan näkemyksensä tutkimuksesta ja opetuksesta. Ongelma tässä piilee siitä, että samalla epävarmuus toiminnan jatkuvuudesta lisääntyy. Tutkimustoiminnassa ja varsinkin ulkopuoliseen rahoitukseen perustuvassa tutkimustoiminnassa epävarmuus on täysin hyväksyttävää. Joskus tulee rahaa ja toisinaan sitten taas ei. Sen sijaan opetuksessa ongelma on ilmeinen. Opiskelijoilla on oikeus odottaa, että he pystyvät viemään loppuun opintonsa valitsemallaan alalla ilman pelkoa siitä, että seuraavan budjetin valmistelussa päädytään ennalta arvaamattomiin ja taloudellisilta vaikutuksilta suuriin muutoksiin.

Kolmas vaihtoehto on, että harmaalla alueella olevat organisaatiot luokitellaan jompaankumpaan ryhmään julkisiksi tai yksityisiksi ja niitä kohdeltaisiin sen jälkeen johdonmukaisesti jompanakumpana. Voisi ajatella myös niin, että aidosti julkisen ja yksityisen väliin jäävälle toiminnalle määritellään omat pelisääntönsä. Ei se mitenkään helppo tehtävä ole, muttei mahdotonkaan. Julkisen ja yksityisen sekasikiö voisi olla semmoinen joka tavoittelee julkisia etuja, ei pyri tuottamaan voittoa osakkeenomistajille, hankkii muutakin kuin valtion rahaa, edistää ajatuksillaan yritystoimintaa, haukkuu vastaantulijat tarvittaessa, keksii alati uusia kujeita ja on muutenkin hyvätapainen. Siinä sen taas näkee, yliopistot ovat oikea malliesimerkki uudesta sekasikiöiden rodusta, jota kuvastaa monipuolinen leimoja kaihtava luovuus.

Wikipediasta voit käydä katsomassa, millaisia koiria labradoodle ovatkaan.

Kirjoittaja  Jan-Erik Johanson toimii professorina Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. Hän on toiminut myös tämän vuoden alusta Hallinnon Tutkimuksen Seuran puheenjohtajana.