The Art of Doing Nothing

Hiljentyminen, eräänlainen tietoinen herkistyminen ympäröivälle ja sen aistiminen…  kuulostaa rauhoittavalta, tarpeelliselta, multitaskaukseen tottuneelle paikoin hankalaltakin ylellisyydeltä. Mutta entä tieteeltä tai tieteellisen konferenssin sessiolta? Mitä mitään tekemättömyys voi siis antaa meille tieteentekijöinä? 

 

Jokainen meistä tietää, miten mukavuusalueelta piipahtelu tai totutun rikkominen antaa uutta virtaa. Se on kuin jääkylmään veteen pulahtaminen kevät rospuuton aikaan – ennakolta se kirpaisee, mutta mikä palkinto siitä kehon valtaakaan, kun voittaa itsensä. Samalla tavalla, parhaimmillaan, voi toimia myös tiedeyhteisö. Sen sain kokea ihanien kollegojen kanssa kauniissa loppukesäisessä Bledissä, jossa järjestettiin The Art of Management & Organization Conference (AOMO). Neljä päivää taiteen ja johtamis- ja organisaatiotutkimuksen liittoa – välillä tanssien ja muovaten, välillä hiljaa istuen ja aistien. Mutta täyttä hard corea ilman selittelyjä ja paikan puolustamista! Kukaan ei nimennyt meitä hörhöiksi eikä epäillyt tekemisen vaikutuksia ja vakuuttavuutta. Ja mitä iloa, tekemisen paloa ja rajojen rikkomisen janoa. Ja samalla myös inhimillisyyttä, kohtaamista ja välittämistä, joita Jugoslavian sodan eläneet maestrot jakoivat meille, kuten niin monille sodasta kärsineille ympäri kriisialueiden. Harvoin, jos koskaan, olen tiedemaailmassa päässyt osaksi jotain näin erityistä… niin että kyyneliltäkään ei voinut välttyä. Eikä myöskään hieltä. Kerrankin ei tarvinnut miettiä, onks tukka hyvin ja pellavapuku rypyittä, vaan sai heittäytyä tanssin pyörteisiin ja kokea yhdessä, hikisinä, miten tanssi voi auttaa ymmärtämään jotain erityistä johtamisesta. Yksi kehollinen kokemus lisää muistuttamaan tutkimuksen moninaisista mahdollisuuksista ja itsensä altistamisesta niille. 

 

Taiteet ja visuaalisuus eri muodoissaan voivat antaa paljon inspiraatiota ja uusia suuntia hallinnontutkimukseen. Entä hallinnon uudistamiseen? Näyttäytyisivätkö kunta- ja soterakenneuudistukset erilaisilta taiteen ja visuaalisuuden kautta ja värittämänä? Voisivatko ne herättää rikkomaan ja ylittämään erilaisia rajoja ja tekemisen tapoja? Entä mitä ne voisivat herättää meissä itsessämme ja paljastaa meille itsestämme ammattilaisina ja uudistajina – entä tutkijoina? Mutta kysymys kuuluu, taipuvatko tottumuksemme itsensä alttiiksi laittamiseen tai rajoittavatko rakenteemme visuaalisia herätyksiä? Riittääkö rohkeus? 

 

AOMO ja sen organisoinut, taidetta edistyksellisesti johtamiskoulutuksessa hyödyntänyt Bled School of Management osoittavat, mitä rohkeudella voi saada aikaan. Voitettavaa on siis paljon! Mutta mikä tärkeintä… niissä taide ei ole ulkopuolelta tilattu erikoisnumero, erillinen performanssi, vaan luonnollinen osa tutkimusta ja koulutusta, ihmisenä oloa ja kehittymistä. Tätä taiteen ja tieteen liittoa sain omakohtaisesti todistaa tässä luovassa ympäristössä. Konferenssi onnistui siis tavoitteessaan – se oli voimaannuttava kokemus. Vaikka yhteinen matkamme on vasta alussa, olen kuitenkin jo matkalla… Ei uskoisi, että the art of doing nothing voi antaa niin paljon! 

 

Tutkimusterveisin,

Sanna Laulainen